17.1.2015 Zeggo: Vesi

Animaatio, jossa sininen kaakelilattia, johon ropisee vettä lammikkoon.
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Paint Tool SAI, GIMP, Wacom Volito

Tämän päivän kuva onkin animaatio! Inspiraatio tuli tietenkin suihkussa, ja ajattelin olevan hyvä kokeilla erilaisten efektien kuten pisaroiden piirtämistä.

Kokeilin taas paljon uusia asioita. Käytin jo vähän tottuneemmin SAIn perustyökaluja, mutta nyt testasin kuinka layerien eri asetukset toimivat siinä verrattuna GIMPiin. Aika samalla tavalla kyllä, ja sainkin niillä tehtyä haluamiani asioita, joita olen nähnyt piirtotutoriaaleissa. Tässäkin kuvassa sekä lätäkkö että yksittäiset roiskeet on piirretty lähes mustalla värillä ja sitten tason asetuksilla vaihdettu sopiviksi kalvoiksi.

Oli oma haasteensa saada vesi edes suunnilleen veden näköiseksi, mutta suurempi haaste oli hyvä animaatio. Osasin tehdä kuvista GIMPillä gif-animaation ennestään, mutta liian helposti pylpyrät näyttivät liikkuvan hassuissa kuvioissa… On tämäkin lopputulos melko huvittava, mutta riittävän hyvä tällä kertaa.

Tässä jälleen pienempi versio, joka antaa paljon vikoja anteeksi: Pieni versio aiemmasta

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

13.1.2015 Cornix: Valaisin

Pöytävalaisin
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Wacom Cintiq 21UX (näkyi koneelle hiirenä, ei paineentunnistusta), Gimp

Piirtelin tänään pöytälampun mallista. Linux-koneellani ei ole tällä hetkellä Wacom-ajureita, joten X:lle näkyy kynänäyttö pelkkänä hiirenä. Kynän painikkeetkin olivat oletuksena väärin päin, koska hiiren asetuksista oli päällä vasenkätisyys. Tällaisen sain kuitenkin aikaiseksi.

Hain vähän luonnosmaista vaikutelmaa sillä, että vetelin joitain viivoja useampia kertoja, vaikka ensimmäinenkin veto olisi jo ollut hyvä. Ilman paineentunnistusta oli hieman haastavaa työskennellä, ja tutut peruuta-painikkeet ja zoomausvierityspalkki puuttuivat. Myös Gimp oli hieman ärsyttävä noin ohjelmana Photoshop:iin tottuneelle. Varsinkin alueen maalaaminen valintatyökalulla ja sen sisällön siirtäminen vaati monta vaihetta siinä vaiheessa, kun halusin vain yksinkertaisesti nostaa koko valaisinta ylemmäs kanvaasilla, jotta piirtoalue ei loppuisi kesken.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

11.1.2015 Zeggo: Tuijotuskilpailu

Nuori mies ja nainen katsovat toisiaan iloisina, nainen näyttää kieltä
Tekijä: Zeggo
Tekniikka: Lyijykynä

Luin tänään tällaisen artikkelin rakastumisesta, jonka mukaan riittää kun pari keskustelee henkilökohtaisista asioista kysymysten kautta ja tuijottaa muutaman minuutin toisiaan silmiin. En kommentoi itse artikkelia sen kummemmin, mutta sain siitä idean tämän päivän kuvaan.

Löysin siivoillessani A4-kokoisen luonnoskirjan, johon olin piirtänyt vasta parille sivulle, ja ajattelin ottaa sen käyttöön piirtäessä lyijykynällä tänne. Halusin sitten piirtää jonkin ison kuvan ja vähän luonnosteltuani päätin piirtää pitkästä aikaa omat hahmoni Emilyn ja Zacharyn. He ovat tärkeimmän sarjakuvaideani päähenkilöt, joita olen piirtänyt eniten.

Huomasin, että luonnoskirjaan piirtäessä pyyhkärikin toimi paremmin. Hankalaa taasen on kierteet sivun laidassa, varsinkin skannatessa kuvaa.

Vierekkäin kuvan versiot, joista toisessa harmaita alueita ja toinen valkoisempi
Muokkaamaton ja muokattu kuva.

Minulla on tapana siistiä lyijykynätöitäni hiukan tietokoneella skannaamisen jälkeen. Teinkin siitä viereen vertailukuvan, josta näkee paljonko suttuja poistin Gimp-ohjelman Levels-työkalulla, ensin koko kuvan alueelta ja sitten erikseen vasemmasta laidasta, jossa kierteet olivat.

En kuitenkaan lähtenyt käsin poistamaan pienempien alueiden suttuja, koska tähän blogiin kuvien tekoprosessi saakin vähän näkyä, mutta tekisin niin jos haluaisin värittää kuvan tai muuten siistiä sitä enemmän.

Huomautan myös tähän väliin, että suurimmasta osasta kuvia voi katsoa isomman version klikkaamalla kuvaa :)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

8.1.2015 Zeggo: Raejuusto

Sarjakuva, jossa ruokalautanen: 1. -Hei, unohettiin raejuusto! - Ai jaa, haluatko? - Joo. 2. Hö, pistit väärälle puolelle! - Ai jaa. Otatko vielä? - Laita vielä vähän. 3. - EIEIEI mitä sinä teet? - Hä?? - Laitoit toisellekin puolelle! Miksi sinä noin teit?? - No kun halusit siihen! - Kamalaa...
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Gimp 2, hiiri, läppäri

Tästä blogin ensimmäinen sarjakuva päivän merkittävimmästä tapahtumasta: kun toinen laittaa raejuustot väärään kohtaan lautasta…

Odotan yhä tietoa siitä, saanko kevääksi lainaan tai omaksi piirtolaudan käyttööni tulevia piirusteluja varten, joten nyt piirrän joko käsin tai hiirellä. Tälläinen sarjakuva oli selkeästi parempi tehdä tietokoneella, joten hiirikäsi töihin. Pitkän ajan harjoituksenpuutteeseen nähden huonompikin olisi voinut tulla, aikoinaan kun ei ollut parempaakaan piirtovälinettä tuli hiiripiirtämisessä harjaannuttua paremmin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter