Cornix: huhti-toukokuun piirroksia

Hei!

Pahoittelut, että blogin päivittäminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Alun perin taukoilu alkoi teknisistä syistä, kun en saanut päivitettyä blogia helposti suoraan kännykästä. Kun päivittäinen julkaisu jäi välistä, jäi myös itse digitaalinen piirtäminen vähemmälle. Julkaisen kuitenkin nyt kasan piirroksia, vaikka harjoittelu onkin vähentynyt. Jospa tästä saisi taas intoa jatkaa!

-Cornix

21.4.2015 Laatikkojono

3-ulotteisia laatikoita läheltä kaukaisuuteen saakka S:n muotoisessa muodostelmassa
21.4.2015
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, kynä

Löysin huhtikuussa sivuston drawabox.com. Sen ensimmäisissä piirtotutoriaaleissa neuvottiin harjoittelemaan oheisenlaisia kolmiulotteisia laatikoita. Piirsinkin sellaisia, mutta en saanut lähetettyä blogiin suoraan kännykästä, niin sepä sitten jäikin pitkäksi ajaksi. Tässä yksi harjoituksista.

30.4.2015 Ronsu

Piirrosmainen iloinen elefantti silmät ummessa suu naurussa.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, kynä

Yhtenä nopeana doodlailuna syntyi tälläinen ronsu elikkäs efelantti.

1.5.2015 Vappukissa

Istuva kissa juhlahattu päässä, rusetti kaulassa puhaltamassa vappupilliin. Taustalla sataa serpentiiniä.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, kynä

Jälleen mustavalkoinen kuva – tällä kertaa vapun kunniaksi. En ollut piirtänyt hetkeen kissoja, ja halusin jatkaa edellisen päivän eläinteemaa.

4.5.2015 Koirahahmotelma

Neljällä jalalla seisova koirahahmotelma. Näkyvissä piirtämisen apuympyröitä.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, kynä

Muutaman päivän jälkeen muistin jälleen, että piirtäminen oli jäänyt muiden kiireiden vuoksi. Jatkoin eläinlinjaa vielä koiran verran. Aika karkea luonnos, ja näyttää ehkä enemmän sudelta tai ketulta kuin koiralta, mutta tulipahan julkaistua tämäkin.

8.5.2015 Yhdessä

Mies- ja naishahmot pitämässä käsiä yhdessä. Välissä yksittäinen punainen sydän.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, kynä

Tämä luonnos syntyi, kun luin kolmiosaisen Densha Otoko -nimisen mangasarjan. Piirtäjänä siinä oli Watanabe Wataru, ja vaikka en yleensä mangaa luekaan, niin tarina oli etukäteen tuttu, joten halusin nähdä, millainen tämä kyseinen versio olisi. Lyhyesti kerrottuna tarinassa siis nörttipoika ihastuu junassa näkemäänsä tyttöön ja kerää rohkeutta kirjoittelemalla asiasta 2channel-sivustolle.

Piirsin aluksi lähestyvän junan (ja se onkin Sketchbook-projektissa yhdessä tasossa vielä tallessa), mutta käsiä pitelevä pari keskellä junarataa alkoi jälkikäteen näyttää liiaksi itsemurhan ihannoinnilta. Piirsin lopulta tilalle vain sydämen, ja enää kuva ei liittynytkään mitenkään juniin.

Nyt jälkikäteen vasta tuli huomattua, että kädet jäivät tässä todella raakileiksi ja luonnosmaisiksi. Miksi ihmeessä kädet ovat aina niin vaikeita piirtää hyvin?

25.5.2015 Odotus

Luuranko tylsistyneenä penkillä kädellä otsaan nojaillen. Päällä synkkä teksti ODOTUS. Tausta harmaan eri sävyjä.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, kynä

Piirretty jonottaessa. Hain vähän samaa fiilistä kuin aiemmin julkaisemassani Maanantaikuolema-teoksessa.

Kuvastakoot tämä samalla piirto.kammo.net-blogin lukijoiden tunnetilaa uusien merkintöjen odotelun aikana…

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

26.4.2015 Cornix: Varoitus

Muu vaara -varoituskyltti, jonka alla lisäkilpi tekstillä "Kumiluisuria"
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Infinite Design, Note 3

Olimme 26.4.2015 palaamassa viikonloppureissun jälkeen kotiin Tampereen suunnalta, ja Zeggo luki nopeasti varoituskyltin sisällöksi ”Kumiluisuria”. Oikeasti tiessä oli kulumisuria…

Piirsin aiheesta sitten kuvan.

Kokeilin ensimmäistä kertaa Android-käyttöjärjestelmässä vektoripohjaista ohjelmaa: Infinite Designia. Se vaikutti hieman Flashin kaltaiselta, mutta nopeammin saman kuvan olisin varmaankin piirtänyt bittikarttapohjaisena.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

23.4.2015 Cornix: Suominautti

Avaruuskävelijä planeetan/kuun pinnalla ristilippu kädessään.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3

Piirsin 23.4.2015 ensin pallon ja varjostin sitä. Ympyrämuoto alkoi kuitenkin näyttää sen verran paljon astronautin kypärältä, että piirsin hahmon ja sille avaruuskävelyyn tarkoitetun puvun. Aika sulavalinjainen tuosta asusta tuli verrattuna oikeisiin, joissa hartiatoppaukset yms. suojaukset vievät enemmän tilaa.

Hahmon piirtämisen jälkeen väritin taustan ja valkoisen pohjavärin hahmon ääriviivojen taustalle. Ihan hyvän näköinen tästä tuli lopputulokseltaan näin harmaasävykuvana, vaikka itse sanonkin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

21.-23.4.2015 Zeggo: Note-piirroksia

Tässä viime aikojen välistä jääneitä piirroksia. Muutamia päiviä on jäänyt kokonaan välistä kiireiden ja muistamattomuuden takia. Kaikki nämä kuvat on piirretty Cornixin Note 3 -puhelimella stylus-kynää ja Sketchbook-ohjelmaa käyttäen.

pörröpäinen nuori mies raitapaidassa ja pörrökauluksessa
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus

Ensimmäinen kuva, Hemmo, oli nopea piirros eri brusheja käyttäen, lähtien pörröisistä hiuksista. Siinä on ihan kivaa vaihtelua yksinkertaisuudessaan ja vaikka kuva on mustavalkoinen, se on mielestäni mielenkiintoinen ja ikäänkuin värillinen hahmo.

Kolme värikästä ja kummallista mulkosilmäistä hahmoa
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus

Toinen kuva, Pöhelöt, lähti siitä, kun löysin Sketchbookista googly eyes -brushin, jolla tuli eri suuntaan sojottavia pallosilmiä kuin leluilla tai paperinukeilla. Niiden suuntaa ei saanut mitenkään määrättyä, joten tein niiden pohjalta vähän hömelön näköisiä hahmoja myös erittäin oudoilla väreillä – päävärit ja välivärit sekoitettuna. Hahmoissa on kuitenkin kivaa persoonaa.

Tekijä: Zeggo Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus

Kolmas kuva, Kikkara, oli nopea suttu, joka lähti kiharista hiuksista jotka väritin punaisiksi. Hahmo muistuttaakin vaikka ketä kiharahiuksista punapäätä joita on paljon, mutta lähinnä mielessä oli yksi tosielämän tuttu, Brave-elokuvan päähenkilö sekä kaikkein eniten SSSS-nettisarjakuvan Reynir, joka esiteltiin vastikään. Tein SSSS-sarjakuvasta fanarttia aiemmin jo ensimmäisellä blogin viikolla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

20.4.2015 Cornix: Aita

Tummansävyinen maalaus, jonka edustalla musta piikkilankainen aita
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus

Jälleen kuva, joka tuli mieleen piirtää ihan pelkän siveltimen vuoksi. Tämän idea lähti siis piikkilangasta. Aidasta tuli mieleen vankilat ja synkkyys, joten kuva on tumma ja siinä on melko vähän kontrastia taustan ja aidan välillä.

Alkuperäinen idea oli piirtää taustalle betoniseinä, mutta se idea jäi, kun vedin lisää siveltimenvetoja. Pidän oikeastaan lopullisen kuvan monitulkintaisuudesta: Onko katsoja ulko- vai sisäpuolella aitaa?

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

19.4.2015 Cornix: Puu

Vihreä nurmikko, keskellä yksittäinen paksurunkoinen lehtipuu, jossa vihreät lehdet. Taivas on sinivalkoinen.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus

Vaihteeksi maalausmaista luontoa esittävää teosta. Ei-niin-kovin-mielikuvituksellisesti piirsin puun.

Ruohossa on käytetty valmista tekstuuria, mutta pehmensin sitä piirtämällä päälle useampia kerroksia lähes läpinäkyvillä siveltimillä. Puun varjo tuntui onnistuvan hyvin ja siihen olen eniten tyytyväinen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter