19.4.2015 Cornix: Puu

Vihreä nurmikko, keskellä yksittäinen paksurunkoinen lehtipuu, jossa vihreät lehdet. Taivas on sinivalkoinen.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus

Vaihteeksi maalausmaista luontoa esittävää teosta. Ei-niin-kovin-mielikuvituksellisesti piirsin puun.

Ruohossa on käytetty valmista tekstuuria, mutta pehmensin sitä piirtämällä päälle useampia kerroksia lähes läpinäkyvillä siveltimillä. Puun varjo tuntui onnistuvan hyvin ja siihen olen eniten tyytyväinen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

18.4.2015 Zeggo: Ilta

Maisema, jossa metsää, etualalla koivu ja havupuu, taivaalla eri värejä ja pilviä
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Krita, Wacom Volito, referenssikuva

Eilen kotiin tullessa pihasta näkyi taivaalla hienoja värejä ja koivuja tummina vasten taivasta. Otettiin siitä kuva, koska halusin maalata ja piirtää sitä näkymää mallista. Olenkin tähän kuvaan oikein tyytyväinen, kun lopputulos palkitsi vaivannäön. Jätin paljon valokuvassa ollutta pois, joten maisema on erilainen kuin alunperin.

Aioin piirtää kuvaan useampia koivuja, koska alunperin se oli kuvan idea, mutta kun muuhun taustaan meni jo paljon aikaa ja yhdenkin koivun tekeminen sen jälkeen oli todella työlästä, se sai nyt riittää. Kritasta löytyi hauska sivellin elävän pinnan tekemiseen, ja käytin sitä sekä puissa että pilvissä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

9.4.2015 Zeggo: Vielä yksi puu

puu
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Krita, Wacom Volito

Tänään piirsin taas puun, peliprojektiin kuten arvata saattaa. Ensin se oli erimuotoinen ja siinä ei ollut mitään varjostuksiakaan, koska piti kokeilla, miten pelin metsätaustan saisi tehtyä oikeanlaiseksi. Sitten puuta piti venyttää ja muutella, ja ehdin sitten hieman tehdä siitä paremman näköisen.

Tänään en varsinaisesti piirtänyt paljoa, mutta pääsin asettelemaan palasia suoraan peliin ja tekemään sillä uudenlaista jälkeä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

26.2.2015 Cornix: Lehdet

Pari yritystä lehden piirtämiseksi Photarilla:

Vihreä puun lehti.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Photoshop Elements 6, Wacom Cintiq 21UX
Vihreä puun lehti paksuilla ääriviivoilla
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Photoshop Elements 6, Wacom Cintiq 21UX

Olisi varmaan pitänyt käyttää paineentunnistusta pensselin koon vaihtelemiseksi, niin olisi saanut elävyyttä eri paksuisilla reunaviivoilla.

Noh, pari tällaista väritettyä versiota saanee riittää tälle päivälle.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

22.2.2015 Cornix & Zeggo: Retki

Kaksi tikku-ukkoa piknikillä puun juurella. Taustalla tandem-pyörä.
Tekijät: Cornix & Zeggo
Tekniikat: ArtFlow, Nexus 7 -tabletti

Eilen jäi yhteistyökuva hieman kesken, joten jatkoimme sen loppuun tämän vuorokauden puolella.

Cornix aloitti taustan maalaamisella ja Zeggo jatkoi tandem-pyörän ja hahmojen tekemisellä.  Puun teimme yhdessä niin, että lehdet olivat Cornixin käsialaa ja puun runko Zeggon.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

20.2.2015 Zeggo: Leijona

Leijona makoilee puun alla
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook Express, Nexus 7, sormi

Tänään kännykkääni tuli ongelmia, ja päädyin pitkästä aikaa käyttämään tablettia. Piirsin sitten sillä kuvankin. Tajusin myös, että piirtäessä sormella käytän oikeaa kättä, kun kynää käytän aina vasemmalla. Tajusin tämän vasta signeeratessa kuvaa, kun se oli jotenkin vaikeaa 😀

Tänäänkin lähdin liikkeelle väristä, vihreästä, ja ajattelin ruohomaisemaa. Pian päässä soi jo Ultra Bran Savanni nukahtaa, joten nyt leijona makoilee puun varjossa.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

18.2.2015 Zeggo: Puu

Paljas, runsasoksainen pitkä puu
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: MyPaint, (Paint Tool SAI,) Wacom Volito

Taas piirsin puun. Muokkasin aiemmasta metsäkuvasta yhtä puuta hieman hienommaksi käyttäen MyPaintia. Piirsin siihen lehtiäkin, mutta jätin ne nyt pois kun ne eivät olleet niin onnistuneita. Yläoksat jätin luonnostasolle, koska oli tärkeämpääkin piirrettävää.

Eri suuntiin kasvavia oksia on ihan rentouttavaa piirrellä, mutta eri työkalut aiheuttivat yhä päänvaivaa. En tiedä kannattaako minun käyttää jatkossa aikaa MyPaintiin, jos se on lopulta liian hankala minun käyttööni.

Tänään meni päivä miettiessä ja tehdessä peligrafiikkaa. Tämä puu ei oikein ole siihen tarkoitukseen sopiva, niin pistän tämän tänne, mutta sain useita muita kuvia lopulta työstettyä eteenpäin. Stressaavaa se kyllä oli, kun vielä on epäselvää millaisia tarpeita peli asettaa grafiikalle, eikä mikään ohjelma oikein sovi työskentelyyn kunnolla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter