
Tekniikat: Wacom Cintiq 21UX, Gimp
Tuli piirrettyä vaihteeksi meemikuva sanaleikistä. Ei mulla muuta, jatkakaa.
Piirsin tänään jotain hieman demoskenemäistä. Musta pohjaväri tuntui iskevältä ja toimi paremmin kuin valkoinen, joten kuvasta tuli tummahko.
Inspiraatio tuli Duet-nimisestä mobiilipelistä. Halusin päivän piirrokseenkin kaksi toisistaan riippuvaa asiaa. Värit eivät ole samat sininen ja punainen, vaan toinen väreistä onkin vastaväri oranssi, mutta eipä tuo ollutkaan kuin inspiraatiota antamassa. Nimeksi en kyllä keksinyt parempaa lukuun kaksi viittaavaa sanaa kuin ”Duetto”, joten teos saa olla sen niminen.
Katsoin tänään Netflixistä Parallels-elokuvan (IMDB-kuvaus täällä). Sen inspiroimana tein tämän kuvan MyPaintilla.
Piirtämiseen saa muuten yllättävän paljon haastetta sillä, että esimerkiksi signeerausta ei voikaan enää kirjoittamisen jälkeen siirtää, koska piirto-ohjelmassa ei yksinkertaisesti ole valinta- tai siirtotyökaluja. Noh, Paint.Net-ohjelmalla sain rajattua kuvan jokseenkin järkevästi, niin signeerauksen sivuun jääminen ei nyt niin haittaa. Sentään ”säilytä läpinäkyvyys” -ominaisuus MyPaintissakin oli, niin sai ikkunoiden väritystä säädettyä jälkikäteenkin ilman kaatokannua, jota sitäkään ohjelmasta ei löydy.
Itse elokuva oli tieteisfiktioksi ihan kohtalainen. Voin suositella katsomaan.
Huomasin pitkästä aikaa MyPaint-ohjelman koneella, ja päätin piirtää sillä. Zeggo heitti ideana linnun piirtämisen, niin tein sitten tällaisen paikoillaan oksalla seisovan. Pitäisi varmaan ottaa malliakin, niin tulisi anatomia kohdilleen.
Piirsin kuvan siis MyPaintissa, mutta tallentamisen jälkeen rajaamista piti vielä parannella Paint.Netillä.
Harmittaa kyllä vieläkin, että Wacomin kosketusnauhan rullaustoiminnolla ei voi zoomata MyPaintissa, vaan pitää kurottaa erikseen näppäimistön plus- ja miinusnapeille.
Tarkoituksella koodaajavärein väritetty solajuomapullo. Inspiraatiota Instanssista.