15.2.2015 Zeggo: Ratsastaja

Ratsastajanainen hevosen selässä
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Lyijykynä, GIMP

Tänään ajattelin panostaa piirtämiseen vähän enemmän aloittamalla hyvissä ajoin. Lopputulos on keskeneräinen luonnos, mutta keskityin tällä kertaa vähän enemmän ylävartalon anatomiaan sekä kuvan siistimiseen sekä paremmalla pyyhkärillä että GIMPissä skannattua kuvaa käsitellessä.

Koetin vilkaista kuvahaulla vähän mallia hevoseen, ratsastusasentoon ja -varusteisiin, mutta siinä olisi ollut hieman liikaa opeteltavaa tälle kerralle. Pahoittelut hevosihmisille, jotka voivat huomata jo karkeasta luonnoksesta räikeitä virheitä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

10.2.2015 Zeggo: Tyhjä pää

hiukseton pää takaviistosta
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Paint Tool SAI, Wacom Volito

Kuvan nimi kuvaa hyvin tämänhetkistä olotilaa. Kuva kuitenkin oli pohjana eri hiusmallien piirtelylle, koska huomenna käyn kampaajalla leikkuuttamassa uudenlaiset hiukset. Mitkään hiusmallipiirusteluista eivät miellyttäneet vielä tarpeeksi ja netistä ei löydy ihan sitä mitä haluaisin, katsotaan miten huomenna käy.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

4.2.2015 Cornix: Poseerauksia

Neljä alastonmalliposeerausta. Naishahmo diivailevalla kävelytyylillä, mieshahmo seisaaltaan kädet eteen ojennettuina hämmentyneenä, mieshahmo seisaallaan takaa kuvattuna kädet sivuilla ja yläkroppa taivutettuna vasemmalle sekä nainen, joka istuu risti-istunnassa ja pitelee käsiään yhdessä rintakehänsä edessä
Tekijä: Cornix
Tekniikat: PaintTool SAI, mallikuva, Wacom Cintiq 21UX

Kokeilin tänään posemaniacs.com-sivustoa ja sen Random Pose Viewer -toimintoa. Aluksi yritin hahmotella ensimmäistä naishahmoa ilman minkäänlaista apuruudukkoa, mutta mittakaavaan hahmotteleminen oli sen verran vaikeaa ensiyrittämällä, että huomasin ruudukon olevan tarpeen. En ole kummemmin piirtänytkään aiemmin näin realistisen näköisiä ihmishahmoja, joten erityisesti raajojen mittasuhteet tuntuivat aluksi todella vaikeilta! Vielä toisenkin hahmon kohdalla jalkojen pituus tuntui oudolta, ja kylläpä se vähän näkyykin tuosta lopputuloksesta.

Kolmannen hahmon kohdalla päätin jo rohkaistua ja kokeilla piirtämistä kokonaan ilman apuruudukkoa. Hyvinhän se sitten onnistuikin, kun juuri oli harjoitellut parin hahmon verran.

Neljänneksi kuvaksi arpoutui sen verran erikoinen risti-istunta-asento, että päätin suosiolla pirtää taas apuviivat. Kasvojen ilmeestä ei tullut silmien pienten yksityiskohtien vuoksi aivan samanlaista kuin mallikuvassa, mutta riittävän luonnollinen kuitenkin. Realistiset kasvot ovat yllättävän vaikeita, kun ei voikaan piirtää piirroshahmojen tapaan täysin symmetrisiä ellipsejä silmiksi.

Tämänpäiväinen mallista piirtely oli kyllä mukavaa. Tällaisia harjoituksia kun tekee useamminkin, niin varmasti kehittyy piirtäjänä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

29.1.2015 Zeggo: Assembly

Luonnos ihmisestä istumassa jakkaralla kannettavan tietokoneen ääressä
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook Express

Matkustin tänään Helsinkiin järjestämään Assembly Winter -tapahtumaa (http://assembly.org). Ehdin jo unohtaa piirtämisen, mutta piirsin nopeasti kännykällä tunnelmakuvan. Katsotaan saanko sitä blogattua kännykällä…

Cornixin muokkaus: Lisäsin Zeggon piirtämän kuvan tietokoneella tähän merkintään. Kännykällä julkaisu olisi ollut turhan haastavaa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

28.1.2015 Zeggo: Ihmisluonnoksia

Luonnoksia hahmosta eri mittasuhteilla, mallista piirrettyjä asentoja
Tekijä: Zeggo
Tekniikka: Lyijykynä

Halusin taas välissä piirtää paperille, jolloin toisaalta myös helpointa oli piirtää ihmisiä. Kokeilin luonnostella peliin suunniteltua hahmoa lisää eri mittasuhteilla, mutta jotenkin isopäisten ei-lasten piirtäminen on hankalaa. Ehkä pitää kokeilla eri lähestymistapaa, esimerkiksi muuttaa pelkkien jalkojen ja käsien mittaa.

Piirtäessäni paria asentoa hahmolle muistin Posemaniacs-sivuston. Olen tiennyt siitä pitkään, mutta en ollut vielä käyttänyt sitä piirtämisen apuna. Kokeilin random pose -valintaa ja sain muutaman ihan mielenkiintoisen asennon, kaikki sattumalta takaapäin. Piirsin niitä aika huolella, sivustolla kun olisi mahdollista saada uusi kuva puolen minuutin välein lisähaasteeksi ja nyt käytin joka kuvaan ainakin pari minuuttia. Kolmas kuva olikin aivan erilainen, ylläoleva ”Hajaa!”-tyyppi 😀 Tätä voisi harjoitella lisää, jos oikeaa elävää mallia ei ole saatavilla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

28.1.2015 Cornix: Juoksu

Neljä juoksuasennon hahmotelmaa oikealle päin ase kädessä juoksevasta hahmosta
Tekijä: Cornix
Tekniikat: PaintTool SAI, Wacom Cintiq 21UX

Piirtelin tänään etäluennon aikana jonkinlaista yksinkertaista juoksuanimaatiota. Peligrafiikan pohjaksi tuota ajattelin ja lopullisen tuotoksen tekisin varmaankin pikselitaiteena enkä niinkään piirrosmaisena.

Kuulin pari ohjelmasuositustakin vastikään: aseprite ja Krita. Niitä voisi kokeilla viimeistään sitten, kun SAI:ta on ensin tullut käytettyä kokeilulisenssin edestä.

Huomasin nyt illalla, että päivän piirros on tekemättä, joten julkaisen tuon aamuisen tuherruksen blogiin, jotta enää ei menisi turhaan aikaa merkinnän parissa, vaan pääsen nukkumaan.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter