Halusin kokeilla piirtää näkemäni valon ja varjon. Usein piirroksista tulee hienon näköisiä, kun mukaan sekoittaa erikoisiakin värejä. Nyt käytin vain keltaista ja punaista, mutta esimerkiksi turkoosi ja violetti luovat hienon tunnelman.
Kokeilin Cornixin uutta puhelinta. Tänään oli kansainvälinen lautapelipäivä, joten kun naapurit grillasivat pihalla, me pelasimme eri lautapelejä sisätiloissa. Siitä saikin näin aamuyöstä ihan hauskan pikku runon, kun piirtämiseen ei ollut niin suurta inspiraatiota.
Katsoin tänään Netflixistä Parallels-elokuvan (IMDB-kuvaus täällä). Sen inspiroimana tein tämän kuvan MyPaintilla.
Piirtämiseen saa muuten yllättävän paljon haastetta sillä, että esimerkiksi signeerausta ei voikaan enää kirjoittamisen jälkeen siirtää, koska piirto-ohjelmassa ei yksinkertaisesti ole valinta- tai siirtotyökaluja. Noh, Paint.Net-ohjelmalla sain rajattua kuvan jokseenkin järkevästi, niin signeerauksen sivuun jääminen ei nyt niin haittaa. Sentään ”säilytä läpinäkyvyys” -ominaisuus MyPaintissakin oli, niin sai ikkunoiden väritystä säädettyä jälkikäteenkin ilman kaatokannua, jota sitäkään ohjelmasta ei löydy.
Itse elokuva oli tieteisfiktioksi ihan kohtalainen. Voin suositella katsomaan.
Huomasin pitkästä aikaa MyPaint-ohjelman koneella, ja päätin piirtää sillä. Zeggo heitti ideana linnun piirtämisen, niin tein sitten tällaisen paikoillaan oksalla seisovan. Pitäisi varmaan ottaa malliakin, niin tulisi anatomia kohdilleen.
Piirsin kuvan siis MyPaintissa, mutta tallentamisen jälkeen rajaamista piti vielä parannella Paint.Netillä.
Harmittaa kyllä vieläkin, että Wacomin kosketusnauhan rullaustoiminnolla ei voi zoomata MyPaintissa, vaan pitää kurottaa erikseen näppäimistön plus- ja miinusnapeille.
Instanssi 2015 -aiheisella kuvalla jatketaan tänäänkin. Koko päivä on nimittäin kulunut enemmän tai vähemmän tapahtumaa valmistellessa.
Piirsin vaihtoehtoisen demoskeneen viittaavan logon tämän vuoden Instanssi-tapahtumalle, jossa toisena pääteemana on modaaminen. Sininen väri kuvastaa laitteiden suunnitelmapiirroksia. Varsinaisessa graafisessa ulkoasussakin on sinertävää taustaa, mutta siinä on lisäksi ruudukkomaisuutta ja logona toimii viivapiirrosmainen Instanssi-teksti.