9.1.2015 Zeggo: Tee

Realistinen piirros teemukista ja -pussista
Tekijä: Zeggo
Tekniikka: Lyijykynä

Kävin tänään Jyväskylän Taidemuseolla teetuokiossa keskustelemassa mangasta, animesta ja sarjakuvista. Tulin sitten juoneeksi tänään useammankin kupin teetä, kun nyt kotonakin tulee sitä juotua silloin tällöin. En ole vielä kuitenkaan hurahtanut siihen, vaikka olenkin käynyt Teeleidissä kokeilemassa hyviä teelajeja.

Ajattelin sitten piirtää jonkin teenjuontikuvan ja päädyin piirtämään mallista. Huijasin vähän ja piirsin kuppiin heijastumia esineistä, joita en piirtänyt kuvaan 😀

Jos japanilainen piirros-, nukke- tai vaatetaide kiinnostaa, kannattaa vilkaista Jyväskylässä nyt oleva kolmen museon Japani on pop! -näyttelysarja. Voin paljastaa, että minunkin töitäni on vielä parin päivän ajan eli sunnuntaihin asti Taidemuseolla esillä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

6.1.2015 Zeggo: Sigrun

Iloinen nainen käsi ojossa ja teksti "Don't worry about it, lol! Sigrun (SSSS)"
Tekijä: Zeggo
Hahmo: Minna Sundberg (http://sssscomic.com)
Tekniikka: Lyijykynä

Tällä kertaa päädyin tekemään fanitaidetta. Lupauduin juuri pitämään mahdollista mangatyöpajaa kuukauden päästä, ja ajattelin ensin piirtää jotain todella mangamaista. Piirtämäni hahmo alkoi kuitenkin muistuttaa hahmoa yhdestä tämän hetken lempinettisarjiksistani, Sigrunia sarjakuvasta Stand Still, Stay Silent (http://sssscomic.com). Otin hahmon yksityiskohtiin mallia sarjakuvan sivuilta mutta päätin yksinkertaistaa ja mangaistaa tyyliä joiltain osin.

Koetin piirtää hahmon kohauttamassa huolettomasti hartioitaan, mutta se osoittautui melko hankalaksi joten menin helpomman kautta. Huomasin myös taas kerran, kuinka huono pyyhkäri minulla on käytössä, ja piirros alkoi suttaantua yhä enemmän. Kiva pikku piirros siitä kuitenkin tuli, ja SSSS-fanitaidetta voisi tehdä enemmänkin kun aikaa on.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter