13.4.2015 Cornix: Ruutuässä

Pelikortti ruutuässä. Paksu musta ääriviiva ja punaisella A-merkinnät ja timanttikuviot.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus

Halusin piirtää jotain mustalla perusvärillä ja käyttää punaista tehostevärinä. Puhelimen muodosta tuli mieleen pelikortit, joten ensimmäisenä mieleen tullut punainen pelikortti oli ruutuässä. Piirsin sen.

Hyödynsin puhelinta piirtovälineenä myös niin, että käänsin koko laitteen välillä ylösalaisin käteeni. Sillä tavoin sai kirjoittaa A-kirjaimen ihan oikeinpäin.

Paremminhan tällaisen olisi tehnyt vektorigrafiikkana, niin ei olisi tuollaista hapuilua reunaviivassa, mutta onpahan ainakin käsin piirretyn näköinen.

Vaihdoin Sketchbookiin päälle kynätilan, jolloin kosketuksesta ei tule vahinkopainalluksia piirtoalueelle. Sormia voi kyllä käyttää tuossa tilassa valikoihin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

12.4.2015 Zeggo: Valopää

miehen pää
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook, Note 3, stylus

Halusin kokeilla piirtää näkemäni valon ja varjon. Usein piirroksista tulee hienon näköisiä, kun mukaan sekoittaa erikoisiakin värejä. Nyt käytin vain keltaista ja punaista, mutta esimerkiksi turkoosi ja violetti luovat hienon tunnelman.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

11.4.2015 Zeggo: Kevätpäivä

grilli ja runo
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook, Galaxy Note 3, stylus

Kokeilin Cornixin uutta puhelinta. Tänään oli kansainvälinen lautapelipäivä, joten kun naapurit grillasivat pihalla, me pelasimme eri lautapelejä sisätiloissa. Siitä saikin näin aamuyöstä ihan hauskan pikku runon, kun piirtämiseen ei ollut niin suurta inspiraatiota.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

10.4.2015 Cornix: Rakennus

Vihertävän sävyinen kerrostalo, jossa sinisiä viivoja
Tekijä: Cornix
Tekniikat: MyPaint, Paint.Net, Wacom Cintiq 21UX

Katsoin tänään Netflixistä Parallels-elokuvan (IMDB-kuvaus täällä). Sen inspiroimana tein tämän kuvan MyPaintilla.

Piirtämiseen saa muuten yllättävän paljon haastetta sillä, että esimerkiksi signeerausta ei voikaan enää kirjoittamisen jälkeen siirtää, koska piirto-ohjelmassa ei yksinkertaisesti ole valinta- tai siirtotyökaluja. Noh, Paint.Net-ohjelmalla sain rajattua kuvan jokseenkin järkevästi, niin signeerauksen sivuun jääminen ei nyt niin haittaa. Sentään ”säilytä läpinäkyvyys” -ominaisuus MyPaintissakin oli, niin sai ikkunoiden väritystä säädettyä jälkikäteenkin ilman kaatokannua, jota sitäkään ohjelmasta ei löydy.

Itse elokuva oli tieteisfiktioksi ihan kohtalainen. Voin suositella katsomaan.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

9.4.2015 Zeggo: Vielä yksi puu

puu
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Krita, Wacom Volito

Tänään piirsin taas puun, peliprojektiin kuten arvata saattaa. Ensin se oli erimuotoinen ja siinä ei ollut mitään varjostuksiakaan, koska piti kokeilla, miten pelin metsätaustan saisi tehtyä oikeanlaiseksi. Sitten puuta piti venyttää ja muutella, ja ehdin sitten hieman tehdä siitä paremman näköisen.

Tänään en varsinaisesti piirtänyt paljoa, mutta pääsin asettelemaan palasia suoraan peliin ja tekemään sillä uudenlaista jälkeä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

7.4.2015 Zeggo: Zombie

zombie toinen käsi ojossa ja toinen kasvoilla
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Krita, Wacom Volito

Pelasin seuraavan episodin Sam & Maxia (Night of the Raving Dead), ja siinä oli zombeja ja vampyyri. En ole kovin montaa kertaa kokeillut piirtää zombia niin piirsin perinteisen sellaisen. Yritin piirtää sen tanssimassa mutta käsien asennosta tulikin erilainen.

Oli ihan hauskaa kun sai hyvällä siveltimellä piirrettyä nopeasti elävää epäkuollutta jälkeä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter