5.1.2015 Zeggo: Pupu

Pupu mekossa
Tekijä: Zeggo
Tekniikka: lyijykynä

Tässä myöhemmin sunnuntaina piirtämäni kuva, joka saa nyt toimia viidennen päivän kuvana. Katsoin elokuvaa, ja sen naispäähenkilöllä oli tietynlainen mekko, joka toi heti mieleeni eläinanimaation, jossa naispupulla olisi samantyylinen mekko. En muista mikä vanha pupuanimaatio oli kyseessä, mutta päätin kuitenkin piirtää jotain ajatuksen pohjalta.

Piirsin ilman mallia vain siten kuin tuntui yksinkertaiselta. Tämä on jo tavallisempi tapani piirtää: lyijykynälineart osittaisilla varjostuksilla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

2.1.2015 Cornix: Ensimmäinen kuva

Päätin ensimmäisessä piirustuksessani kokeilla tehdä jonkinlaista rautalankamallin kaltaista kaupunkinäkymää ja käyttää yhtä pakopistettä, jota kohti vedin viivoja.

Lopputulos näytti tällaiselta:

Kerrostaloja ja kaukaisuudessa siintävä horisontti
Tekijä: Cornix
Tekniikka: Mustekynä ja paperi; yksi pakopiste, johon kaikki vaakasuuntaiset viivat suuntaavat; kuvattu digikameralla, koska skanneria ei ollut heti helposti saatavilla.

Piirsin kuvan mustekynällä tavalliselle A4-arkille, ja koska minulla ei ollut heti pääsyä skannerille, otin teoksesta valokuvan pokkarikamerallani.

Sisällöllisesti työssä ei oikeastaan jäänyt harmittamaan kuin vasemmalla puolella oleva liian ohut rakennus, mutta ihan mukava lopputuloksesta tuli vuoden ensimmäiseksi piirustukseksi. Jos vasemmalla olevassa kaistaleessa ei olisi taustan vaakaviivoitusta ollenkaan, rakennus voisi näyttää luonnollisemmalta.

Tarkoituksenani ei ollut tehdä liian pikkutarkkaa työtä, vaan hahmotella vain jonkinlaista visiota kapeahkosta katumaisemasta. Siihen tämä ääriviivapiirros sopikin ihan hyvin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter