20.2.2015 Zeggo: Leijona

Leijona makoilee puun alla
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook Express, Nexus 7, sormi

Tänään kännykkääni tuli ongelmia, ja päädyin pitkästä aikaa käyttämään tablettia. Piirsin sitten sillä kuvankin. Tajusin myös, että piirtäessä sormella käytän oikeaa kättä, kun kynää käytän aina vasemmalla. Tajusin tämän vasta signeeratessa kuvaa, kun se oli jotenkin vaikeaa 😀

Tänäänkin lähdin liikkeelle väristä, vihreästä, ja ajattelin ruohomaisemaa. Pian päässä soi jo Ultra Bran Savanni nukahtaa, joten nyt leijona makoilee puun varjossa.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

19.2.2015 Cornix: Kasvot Paintilla

Hiilimäisellä jäljellä piirretyt piirroshahmomaiset kasvot
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Paint, kosketusnäyttö

Halusin tänään piirtää pelkällä kannettavalla, joten piirtelin tällaisen digitaalisen teoksen pelkällä kosketusnäytöllä ja sormella Paintissa. Löysin crayon-värikynää muistuttavan siveltimen, ja pidin sen hiilimäisestä jäljestä niin, että piirsin koko kuvan lopulta samalla työkalulla mustavalkoisena.

Välillä painallukseen kaipasi kyllä paineentunnistusta, mutta muuten tekeminen oli mukavan rentouttavaa puuhastelua. Paint on nykyään yllättävän hyvä moneen pieneen hommaan.

Olisi kätevää, kun löytäisi sellaisen ilmaisohjelman, josta löytyisi niin hyvät siveltimet, että niiden jäljet käyttäytyisivät kuin perinteiset vastineensa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

8.2.2015 Zeggo: Unirauha

Hahmo nukkuu sinisessä huoneessa
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook Express, Nexus 7, kosketuskynä, sormi

Jälleen uni mielessä. Piirtäminen jää usein siihen aikaan, kun pitäisi jo nukkua, niin aiheetkin tulevat siitä mitä mieleen sattuu. Tänään myös pyöri mielessä Little Nemo -uniseikkailupelin musiikit.

Piirsin pitkästä aikaa tabletilla, kun ei huvittanut säätää taas skannerin kanssa. Kosketuskynällä piirtäminen sujui taas ihan hyvin, paitsi kun yritin kirjoittaa signeerauksen, se ei toiminut millään. Tein sen osan sitten sormella.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

6.2.2015 Cornix, Zeggo & Asa: Yhteistyö

Mieshahmo vilkuttamassa, naishahmo mekossa ja pikkuruisia tikku-ukkoja. Suurikokoinen teksti Yhteistyö.
Tekijät: Cornix, Zeggo & Asa
Tekniikat: Sketchbook, Nexus 7:n kosketusnäyttö, sormi

Kerroimme kaverille Piirto.kammo.net:stä ja piirsimme kuvan yhteistyönä. Viimeiset tikku-ukot eivät ole ihan samassa mittakaavassa kuin kaksi muuta hahmoa, mutta nekin tekevät yhteistyötä kuten piirtäjät!

(Kuvat eivät ole mitenkään omakuvamaisia, vaikka signeerauksista joku niin voisi luulla.)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

30.1.2015 Cornix: Puut

Violetti maasto, jossa kaksi valkoista hohtavaa puunrunkoa
Tekijä: Cornix
Tekniikat: PaintTool SAI, kosketusnäyttö sormella, hiiri

Tänään maalailin tällaista violettia puukuvaa. Aloitin tämän jo aamulla kosketusnäytöllä piirtelemällä violettia taustaa. Tein seuraavaksi puun ja nyt illalla viimeistelin taustan ja sommittelin toisenkin hohtavan rungon. Hiirtä käytin ainoastaan toisen puun rungon parantelemiseen – muutoin teos on tehty kokonaan kosketusnäytöllä sormin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

29.1.2015 Zeggo: Assembly

Luonnos ihmisestä istumassa jakkaralla kannettavan tietokoneen ääressä
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook Express

Matkustin tänään Helsinkiin järjestämään Assembly Winter -tapahtumaa (http://assembly.org). Ehdin jo unohtaa piirtämisen, mutta piirsin nopeasti kännykällä tunnelmakuvan. Katsotaan saanko sitä blogattua kännykällä…

Cornixin muokkaus: Lisäsin Zeggon piirtämän kuvan tietokoneella tähän merkintään. Kännykällä julkaisu olisi ollut turhan haastavaa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

25.1.2015 Cornix: Jammaaja valmis

ihminen innoissaan kädet levällään kannettavan tietokoneensa ääressä
Tekijä: Cornix
Tekniikat: PaintTool SAI, sormi kosketusnäytöllä

Se tunne, kun jammaaja saa pelin valmiiksi gamejam-pelintekotapahtumassa.

Melko painttimaiseltahan tuo lopputulos näyttää. Ero on kyllä huikea, jos ei ole tarpeeksi tarkkaa piirtovälinettä, vaan pelkkä nakkisormi ja kosketusnäyttö. Ainakin oli nopea piirtää, kun juuri mistään ei olisi edes saanut tehtyä pikkutarkkaa.

Huomasin vasta signeerausta tehdessä, että lähemmäs suurennettuna sai kyllä tarkempaa piirtojälkeä, mutta ei koko kuvaa olisi jaksanut piirtää niin, että olisi koko ajan ollut siirtelemässä näkymää eri kohtaan. Jos joskus teen uusintaversioita vanhoista kuvista, niin tämä voisi olla yksi hyvä ehdokas paranneltavaksi.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter