4.2.2015 Cornix: Poseerauksia

Neljä alastonmalliposeerausta. Naishahmo diivailevalla kävelytyylillä, mieshahmo seisaaltaan kädet eteen ojennettuina hämmentyneenä, mieshahmo seisaallaan takaa kuvattuna kädet sivuilla ja yläkroppa taivutettuna vasemmalle sekä nainen, joka istuu risti-istunnassa ja pitelee käsiään yhdessä rintakehänsä edessä
Tekijä: Cornix
Tekniikat: PaintTool SAI, mallikuva, Wacom Cintiq 21UX

Kokeilin tänään posemaniacs.com-sivustoa ja sen Random Pose Viewer -toimintoa. Aluksi yritin hahmotella ensimmäistä naishahmoa ilman minkäänlaista apuruudukkoa, mutta mittakaavaan hahmotteleminen oli sen verran vaikeaa ensiyrittämällä, että huomasin ruudukon olevan tarpeen. En ole kummemmin piirtänytkään aiemmin näin realistisen näköisiä ihmishahmoja, joten erityisesti raajojen mittasuhteet tuntuivat aluksi todella vaikeilta! Vielä toisenkin hahmon kohdalla jalkojen pituus tuntui oudolta, ja kylläpä se vähän näkyykin tuosta lopputuloksesta.

Kolmannen hahmon kohdalla päätin jo rohkaistua ja kokeilla piirtämistä kokonaan ilman apuruudukkoa. Hyvinhän se sitten onnistuikin, kun juuri oli harjoitellut parin hahmon verran.

Neljänneksi kuvaksi arpoutui sen verran erikoinen risti-istunta-asento, että päätin suosiolla pirtää taas apuviivat. Kasvojen ilmeestä ei tullut silmien pienten yksityiskohtien vuoksi aivan samanlaista kuin mallikuvassa, mutta riittävän luonnollinen kuitenkin. Realistiset kasvot ovat yllättävän vaikeita, kun ei voikaan piirtää piirroshahmojen tapaan täysin symmetrisiä ellipsejä silmiksi.

Tämänpäiväinen mallista piirtely oli kyllä mukavaa. Tällaisia harjoituksia kun tekee useamminkin, niin varmasti kehittyy piirtäjänä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

27.1.2015 Cornix: Ankkuli

Ankka-pehmolelu
Tekijä: Cornix
Tekniikat: PaintTool SAI (1 taso, ohut brush), Wacom Cintiq 21UX, pehmolelu mallina

Piirsin tänään pitkästä aikaa mallista. Pöydällä oli ankka-pehmolelu, jonka hahmottelin SAI-ohjelmassa lyijykynämäisesti. Yllättävän hankalaa katsoa kohdetta koko ajan samasta kulmasta ja miettiä miten eri viivojen olisi oltava toisiinsa nähden. Opettavaista tuo mallista piirtäminen kyllä on. Pitää harrastaa useamminkin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

26.1.2015 Cornix: Herrasmiessammakko

Sammakko, jolla päällä puku, silinterihattu ja monokkeli
Tekijä: Cornix
Tekniikat: PaintTool SAI ja sen Linework-työkalut, Wacom Cintiq 21UX

Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa SAI-ohjelman linework-työkaluja. Ne olivat yhtä kivoja – elleivät jopa kivempia – käyttää kuin Adobe Flash -ohjelman vektoreiden muokkaustoiminnot hahmon ääriviivojen tekemiseen.

ruutukaappaus, jossa näkyvillä Linework-taso
Ruutukaappaus SAI-ohjelmasta

Esimerkiksi tuo sammakon suun alueen ympärillä oleva ääriviiva on todella pitkä veto, jota vielä jatkoin lisäämällä vektoripisteitä käsin. Toinen puolisko siitä oli aluksi kuitenkin todella ohuella viivalla ja vain toinen puoli muuttui paksummaksi, kun käytin ensin geneeristä viivan paksuus -työkalua. SAI:sta löytyi kuitenkin vielä erillinen painetyökalu (”pressure”), jolla yksittäisten välipisteiden painemäärää pystyi jälkikäteen muuttamaan tarraamalla niistä kiinni ja vetämällä kursoria vasemmalle tai oikealle.

Piirtämiseen ja maalaamiseen SAI tuntuu kyllä tämänhetkisillä 11 päivän kokemuksillani todella mukavalta ohjelmalta. Jostain syystä tänään Wacomin kalibrointi vain heitti oudosti, mutta palautui normaaliksi, kun käynnistin SAI:n uudelleen.

edit 26.1.2015 klo 23.22: Lisäsin ruutukaappauksen SAI-piirto-ohjelmasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

26.1.2015 Zeggo: Kirjasto

Viivapiirros kirjastohyllyistä ruskealla taustalla
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Paint Tool SAI, Wacom Volito

Tänään palasin varsinaisen peliprojektin ääreen, ja kysyttyäni mahdollisia ideoita kenttien ympäristöiksi sain yhtenä ehdotuksena kirjaston. Kokeilin tällä, minkänäköistä nopeaa konseptitaidetta saisin aikaan.

En vieläkään löytänyt SAIsta asetusta, jolla voisin valita eri layereillä olevien viivojen välisiä alueita yhdistämättä itse layereita, joten en ryhtynyt värittämään kirjoja. Hauskaa oli kokeilla copypastettaa kirjoja ilman, että rivistössä näkyisi liian selkeää toistoa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

16.1.2015 Zeggo: Talvi

Monalisamainen muotokuva punahiuksisesta naisesta talvivaatteissa
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Paint Tool SAI, Wacom Volito tablet

Sain tänään kurssia varten käyttööni piirtolaudan ja käytinkin loppupäivän sillä piirtämiseen ja Paint Tool SAI -ohjelman opetteluun. Piirtolauta oli hieman eri malli kuin luulin ja mitä olen käyttänyt (Volito eikä Volito 2), mutta toimii ihan yhtä hyvin ja kulkee myös repussa läppärin kanssa mukana helposti. Ihanaa päästä taas piirtämään digitaalisesti hyvillä välineillä!

Kokeilin GIMPiä ja Paint.netiä ensin, mutta kuten Cornix sanoi, SAI on kyllä hyvä. Paineentunnistus toimi hyvin ja työkalut oli helppo omaksua kokeilemalla. Myös yksi ohjelmaa käyttänyt tuttu vinkkasi parista ominaisuudesta, kuten lineart-työkaluista, joilla kertaalleen piirrettyä viivaa voi muokata.

Ensin minua ärsytti, että piirsin taas ihan samanlaista kuvaa kuin aina muulloinkin, mutta sain siitä lopulta (itselleni) mielenkiintoisen kokeilemalla erilaisia työkaluja ja tapoja tehdä lineartia ja värittää. Keksin esimerkiksi yleensä hankaliin hiuksiin tavan värittää niihin hyvä pinta.

Jännää oli myös, että väritettyäni jonkun osan saatoin työkaluilla muutella vaivalla käsin tekemäni värisävyt ja kontrastit aivan erilaisiksi, mutta löysin silloin parempia värisävyjä kuin käsin etsimällä ja värittämällä.

Pieni versio
Pieni versio.

Lopulta kuva näyttää mielestäni parhaalta hyvin pieneksi kutistettuna, tuollaisena se sopisi vaikka avatariksi peliin tai foorumille :) Hassua myös, miten monalisamainen muotokuva tästä tuli, huomasin sen vasta lopuksi kun pistin taustaan väriä.

Vaikka hankaluuksista ei kannattaisi mainita mitään, mainitsen ne kuitenkin: – hartiat, kaulan sijoittaminen – vaatteet, takit – voimakas kontrasti. Ikuiset murheenkryynit, joita pitäisi harjoitella 😛

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

2.1.2015 Zeggo: Vuosi

Kolme ihmistä muodostavat numerot 0 ja 1
Tekijä: Zeggo
Tekniikka: Mustekynä

Tässä kuva, jonka tein ensimmäisenä mutta jota en päivittänyt, koska se jäi kesken.

Ideana oli piirtää ihmishahmoja muodostamassa numerot 2015, mutta kakkonen ja viitonen osoittautuivat liian vaikeiksi tai en olisi saanut numeroista samankokoisia millään. Tässä nyt sitten binääri-ihmiset, höhö.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter