13.1.2015 Cornix: Valaisin

Pöytävalaisin
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Wacom Cintiq 21UX (näkyi koneelle hiirenä, ei paineentunnistusta), Gimp

Piirtelin tänään pöytälampun mallista. Linux-koneellani ei ole tällä hetkellä Wacom-ajureita, joten X:lle näkyy kynänäyttö pelkkänä hiirenä. Kynän painikkeetkin olivat oletuksena väärin päin, koska hiiren asetuksista oli päällä vasenkätisyys. Tällaisen sain kuitenkin aikaiseksi.

Hain vähän luonnosmaista vaikutelmaa sillä, että vetelin joitain viivoja useampia kertoja, vaikka ensimmäinenkin veto olisi jo ollut hyvä. Ilman paineentunnistusta oli hieman haastavaa työskennellä, ja tutut peruuta-painikkeet ja zoomausvierityspalkki puuttuivat. Myös Gimp oli hieman ärsyttävä noin ohjelmana Photoshop:iin tottuneelle. Varsinkin alueen maalaaminen valintatyökalulla ja sen sisällön siirtäminen vaati monta vaihetta siinä vaiheessa, kun halusin vain yksinkertaisesti nostaa koko valaisinta ylemmäs kanvaasilla, jotta piirtoalue ei loppuisi kesken.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

11.1.2015 Cornix: Surface-suunnitelmia

Suunnitelmakuva Pikanäppäimet Surface Pro 3:een, jossa ruudun vasemmalle puolelle hahmoteltu lisänäppäimiä. Kuvassa on tekstejä: Siveltimen koon vaihtaminen, Peruuta, Tee uudelleen, Värinvalintatyökalu. "Kiinnitys", "kuin Wacom Cintiq:ssä"
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Nexus 7, pehmeäkärkinen kynä

Rupesin tänään haaveilemaan uudesta tietokoneesta. Tahtoisin tarpeeksi tehokkaan koneen, jota voisin käyttää piirtämiseen joko nykyisen Wacom Cintiq -kynänäyttöni kanssa (pitää muuten blogata joskus siitäkin) tai sellaisenaan, jos laite olisikin kannettava ja kynänäytöllinen itsessään.

Vaihtoehtoja olisivat siis:

  • Piirtonäytöllinen kannettava kuten Microsoft Surface Pro 3, Wacom Cintiq Companion 2 (ks. lehdistötiedote!) tai Lenovo Thinkpad Helix
  • Tehokas pöytätietokone

Näistä Surface-tabletti olisi mukavan kokoinen, mutta Wacomiin verrattuna siinä ei olisi pikapainikkeita piirto-ohjelmia varten. Erillinen näppäimistökin maksaisi lisää. Helixistäkin taitaa olla uusi versio tulossa, mutta siinä on todella huono trackpad ja sitä myötä trackpoint-hiiren painikkeet. Pöytäkonetta taasen ei voi kuljettaa mukana töissä/luennoilla.

Noh, joka tapauksessa tämänpäiväinen piirrokseni on teknisempi kuin aiemmat: Piirtelin suunnitelmaa siitä, kuinka Surface Pro 3 -laitteen kylkeen voisi tehdä oman lisänäppäimistön, jonka avulla piirtäminen helpottuisi ja olisi enemmän Cintiq Companionin kaltaista. Käytännössä tuollaisen näppäimistön rakentaminen vaatisi 3D-tulostimen käyttöä ja jonkinlaisen kiinnitysmekanismin keksimistä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

11.1.2015 Zeggo: Tuijotuskilpailu

Nuori mies ja nainen katsovat toisiaan iloisina, nainen näyttää kieltä
Tekijä: Zeggo
Tekniikka: Lyijykynä

Luin tänään tällaisen artikkelin rakastumisesta, jonka mukaan riittää kun pari keskustelee henkilökohtaisista asioista kysymysten kautta ja tuijottaa muutaman minuutin toisiaan silmiin. En kommentoi itse artikkelia sen kummemmin, mutta sain siitä idean tämän päivän kuvaan.

Löysin siivoillessani A4-kokoisen luonnoskirjan, johon olin piirtänyt vasta parille sivulle, ja ajattelin ottaa sen käyttöön piirtäessä lyijykynällä tänne. Halusin sitten piirtää jonkin ison kuvan ja vähän luonnosteltuani päätin piirtää pitkästä aikaa omat hahmoni Emilyn ja Zacharyn. He ovat tärkeimmän sarjakuvaideani päähenkilöt, joita olen piirtänyt eniten.

Huomasin, että luonnoskirjaan piirtäessä pyyhkärikin toimi paremmin. Hankalaa taasen on kierteet sivun laidassa, varsinkin skannatessa kuvaa.

Vierekkäin kuvan versiot, joista toisessa harmaita alueita ja toinen valkoisempi
Muokkaamaton ja muokattu kuva.

Minulla on tapana siistiä lyijykynätöitäni hiukan tietokoneella skannaamisen jälkeen. Teinkin siitä viereen vertailukuvan, josta näkee paljonko suttuja poistin Gimp-ohjelman Levels-työkalulla, ensin koko kuvan alueelta ja sitten erikseen vasemmasta laidasta, jossa kierteet olivat.

En kuitenkaan lähtenyt käsin poistamaan pienempien alueiden suttuja, koska tähän blogiin kuvien tekoprosessi saakin vähän näkyä, mutta tekisin niin jos haluaisin värittää kuvan tai muuten siistiä sitä enemmän.

Huomautan myös tähän väliin, että suurimmasta osasta kuvia voi katsoa isomman version klikkaamalla kuvaa :)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

6.1.2015 Zeggo: Sigrun

Iloinen nainen käsi ojossa ja teksti "Don't worry about it, lol! Sigrun (SSSS)"
Tekijä: Zeggo
Hahmo: Minna Sundberg (http://sssscomic.com)
Tekniikka: Lyijykynä

Tällä kertaa päädyin tekemään fanitaidetta. Lupauduin juuri pitämään mahdollista mangatyöpajaa kuukauden päästä, ja ajattelin ensin piirtää jotain todella mangamaista. Piirtämäni hahmo alkoi kuitenkin muistuttaa hahmoa yhdestä tämän hetken lempinettisarjiksistani, Sigrunia sarjakuvasta Stand Still, Stay Silent (http://sssscomic.com). Otin hahmon yksityiskohtiin mallia sarjakuvan sivuilta mutta päätin yksinkertaistaa ja mangaistaa tyyliä joiltain osin.

Koetin piirtää hahmon kohauttamassa huolettomasti hartioitaan, mutta se osoittautui melko hankalaksi joten menin helpomman kautta. Huomasin myös taas kerran, kuinka huono pyyhkäri minulla on käytössä, ja piirros alkoi suttaantua yhä enemmän. Kiva pikku piirros siitä kuitenkin tuli, ja SSSS-fanitaidetta voisi tehdä enemmänkin kun aikaa on.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter