14.1.2015 Zeggo: Orava

Orava ja teksti Zeggo
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Paint (Win8.1), läppäri, kosketusnäyttö

Halusin tehdä digitaalisen piirroksen tänään, ja sain kokeilla Cornixin uutta läppäriä siihen tarkoitukseen. Mietin peliprojektiryhmässäni tulleista peli-ideoista jotain, mitä piirtää, ja ajattelin että orava olisi hauska aihe. Koska läppärillä oli lähinnä Gimp ja Paint, päädyin tekemään pikselityön. Etsin netistä malliksi valokuvan, jossa orava olisi hyvässä asennossa ja turkissa mielenkiintoisia värejä.

Pikseleiden tuhrustaminen sormikosketuksella oli turhauttavaa pitkään ja melkein luovutin, mutta lopulta suhtauduin työhön rennommin ja sain sillä oikeastaan parempaa jälkeä kuin pikkutarkalla nyhräyksellä. Loppusilauksena tein vielä osin muototyökaluilla ja enimmäkseen käsin myös nickini, mutta päivämäärää en yrittäisi enää niin pieneen kuvaan ahtaa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

10.1.2015 Zeggo: Vuoret

Lämminsävyinen maisema kahdesta vuoresta ja auringonlaskusta
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook Express, Moto E, kosketuskynä

Halusin taas tehdä jotain digitaalista, joten piirsin nelituumaisella kännykälläni käyttäen pehmeäpäistä kosketuskynää. Tarkka työ niillä on vaikeaa, ja tällä kertaa kolmen tason rajoite haittasi myös jonkin verran, kun olisin halunnut lisätä yksityiskohtia. Sain kuitenkin paremman tuntuman eri siveltimiin.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

9.1.2015 Cornix: Joki

Maalaus, jossa taustalla metsää ja edustalla joki. Pieni kivi jakaa veden virtausta.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Nexus 7 ilman kynää

Tein Autodesk Sketchbookilla jälleen luontomaalauksen.

Pidän digitaalisessa maalaamisessa siitä, että siveltimen jälkeä saa läpinäkyväksi, ja se näkyy tässä teoksessa melko paljon. Toisaalta kovalla siveltimellä saa myös mukavia värikontrasteja ja elävyyttä. Sitäkin pitää vielä tulevaisuudessa harjoitella ja kokeilla lisää. Esimerkiksi tähän teokseen olisi varmaankin saanut rantaviivaan paremman rajan, jos olisi käyttänyt erilaista tekniikkaa siveltimellä.

Jossain vaiheessa Sketchbookilla voisi piirtää jonkinlaisen abstraktin työn, jossa kokeilisi siveltimien hallintaa.

Tässä Joki-maalauksessa käytin muuten ainoastaan yhtä tasoa! Pyrin simuloimaan sillä perinteistä taulun maalaamista, jossa pohja ja taustat on pakko tehdä ensin ennen yksityiskohtia. Ihan mukavaa vaihtelua digitaaliseen piirtämiseen. Niin ja eipä tuossa ohjelman kokeiluversiossakaan olisi ollut kuin kolme tasoa käytettävissä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

5.1.2015 Zeggo: Pupu

Pupu mekossa
Tekijä: Zeggo
Tekniikka: lyijykynä

Tässä myöhemmin sunnuntaina piirtämäni kuva, joka saa nyt toimia viidennen päivän kuvana. Katsoin elokuvaa, ja sen naispäähenkilöllä oli tietynlainen mekko, joka toi heti mieleeni eläinanimaation, jossa naispupulla olisi samantyylinen mekko. En muista mikä vanha pupuanimaatio oli kyseessä, mutta päätin kuitenkin piirtää jotain ajatuksen pohjalta.

Piirsin ilman mallia vain siten kuin tuntui yksinkertaiselta. Tämä on jo tavallisempi tapani piirtää: lyijykynälineart osittaisilla varjostuksilla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

4.1.2015 Zeggo: Kuusi

Hei! Olen Piirtokammon toinen piirtäjä Zeggo. Olen piirtänyt aikoinaan paljonkin, mutta viime aikoina piirtäminen on jäänyt ja itsekritiikkikynnys noussut aivan liian korkeaksi. Siksi haluan piirtää tänä vuonna mahdollisimman paljon ilman paineita lopputuloksesta ja vähitellen taas kehittyä piirtäjänä.

Piirsin jo joitain kuvia ennen tätä päivää, mutta ne jäivät kesken ja turhautumisen takia en saanut niitä laitettua esille. Voin vielä lisätä ne tänne jälkikäteen.

Kolme versiota kuvasta, jossa on kuusi lumisessa maisemassa.
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Autodesk Sketchbook Express ja Moto E -puhelin

Tässä kuitenkin tämän päivän – tai oikeastaan yön – piirros, jonka tein älykännykkään lataamallani piirto-ohjelmalla. Piirsin siis kuvan käyttäen sormea ja kahta tasoa. Kokeiltuani piilottaa tasoista toisen vuorollaan tallensin myös tasojen piirrokset erillään koko kuvan lisäksi, ja lopulta yhdistin läppärillä Gimpillä nämä eri versiot yllä näkyväksi kollaasiksi. Pidän itse erityisesti oikeanpuolimmaisesta taustatasosta, josta tuli vahingossa oma hieno piirroksensa erilaisella hahmolla ja tunnelmalla.

Kuva on monella tapaa erilainen kuin mitä yleensä teen, mutta tällä hetkellä sen tekoon oli matalin kynnys. Jää nähtäväksi, tuleeko piirrettyä jatkossakin kokeilevasti vai tuleeko blogissa kuitenkin enemmän esille tavallisin tapani piirtää. Toivon kuitenkin pääseväni tavoitteeseen edes piirrosten määrässä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter