20.2.2015 Zeggo: Leijona

Leijona makoilee puun alla
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook Express, Nexus 7, sormi

Tänään kännykkääni tuli ongelmia, ja päädyin pitkästä aikaa käyttämään tablettia. Piirsin sitten sillä kuvankin. Tajusin myös, että piirtäessä sormella käytän oikeaa kättä, kun kynää käytän aina vasemmalla. Tajusin tämän vasta signeeratessa kuvaa, kun se oli jotenkin vaikeaa 😀

Tänäänkin lähdin liikkeelle väristä, vihreästä, ja ajattelin ruohomaisemaa. Pian päässä soi jo Ultra Bran Savanni nukahtaa, joten nyt leijona makoilee puun varjossa.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

8.2.2015 Zeggo: Unirauha

Hahmo nukkuu sinisessä huoneessa
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Sketchbook Express, Nexus 7, kosketuskynä, sormi

Jälleen uni mielessä. Piirtäminen jää usein siihen aikaan, kun pitäisi jo nukkua, niin aiheetkin tulevat siitä mitä mieleen sattuu. Tänään myös pyöri mielessä Little Nemo -uniseikkailupelin musiikit.

Piirsin pitkästä aikaa tabletilla, kun ei huvittanut säätää taas skannerin kanssa. Kosketuskynällä piirtäminen sujui taas ihan hyvin, paitsi kun yritin kirjoittaa signeerauksen, se ei toiminut millään. Tein sen osan sitten sormella.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

6.2.2015 Cornix, Zeggo & Asa: Yhteistyö

Mieshahmo vilkuttamassa, naishahmo mekossa ja pikkuruisia tikku-ukkoja. Suurikokoinen teksti Yhteistyö.
Tekijät: Cornix, Zeggo & Asa
Tekniikat: Sketchbook, Nexus 7:n kosketusnäyttö, sormi

Kerroimme kaverille Piirto.kammo.net:stä ja piirsimme kuvan yhteistyönä. Viimeiset tikku-ukot eivät ole ihan samassa mittakaavassa kuin kaksi muuta hahmoa, mutta nekin tekevät yhteistyötä kuten piirtäjät!

(Kuvat eivät ole mitenkään omakuvamaisia, vaikka signeerauksista joku niin voisi luulla.)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

12.1.2015 Cornix: Crx-tägi

graffittimainen teksti CRX, jossa X-kirjaimen oikeassa ylänurkassa nuolen kärki. Taustalla violettia ja vihreää väriä - itse teksti on sininen.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: ArtFlow, Nexus 7, pehmeäkärkinen kynä

Tänään päätin piirtää jotain graffitimaista ja värikästä. Koska Sketchbook:sta ei löytynyt sopivaa maalausmaista sivellintä, vaihdoin tämän työn kohdalla ArtFlow-ohjelmaan.

Käytännössä tasoja ei tullut käytettyä kuin yhtä poislukien alalaidan signeeraus, jonka tein tottumuksesta eri kerrokseen. Välttämätöntä sekään ei olisi ollut.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

11.1.2015 Cornix: Surface-suunnitelmia

Suunnitelmakuva Pikanäppäimet Surface Pro 3:een, jossa ruudun vasemmalle puolelle hahmoteltu lisänäppäimiä. Kuvassa on tekstejä: Siveltimen koon vaihtaminen, Peruuta, Tee uudelleen, Värinvalintatyökalu. "Kiinnitys", "kuin Wacom Cintiq:ssä"
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Nexus 7, pehmeäkärkinen kynä

Rupesin tänään haaveilemaan uudesta tietokoneesta. Tahtoisin tarpeeksi tehokkaan koneen, jota voisin käyttää piirtämiseen joko nykyisen Wacom Cintiq -kynänäyttöni kanssa (pitää muuten blogata joskus siitäkin) tai sellaisenaan, jos laite olisikin kannettava ja kynänäytöllinen itsessään.

Vaihtoehtoja olisivat siis:

  • Piirtonäytöllinen kannettava kuten Microsoft Surface Pro 3, Wacom Cintiq Companion 2 (ks. lehdistötiedote!) tai Lenovo Thinkpad Helix
  • Tehokas pöytätietokone

Näistä Surface-tabletti olisi mukavan kokoinen, mutta Wacomiin verrattuna siinä ei olisi pikapainikkeita piirto-ohjelmia varten. Erillinen näppäimistökin maksaisi lisää. Helixistäkin taitaa olla uusi versio tulossa, mutta siinä on todella huono trackpad ja sitä myötä trackpoint-hiiren painikkeet. Pöytäkonetta taasen ei voi kuljettaa mukana töissä/luennoilla.

Noh, joka tapauksessa tämänpäiväinen piirrokseni on teknisempi kuin aiemmat: Piirtelin suunnitelmaa siitä, kuinka Surface Pro 3 -laitteen kylkeen voisi tehdä oman lisänäppäimistön, jonka avulla piirtäminen helpottuisi ja olisi enemmän Cintiq Companionin kaltaista. Käytännössä tuollaisen näppäimistön rakentaminen vaatisi 3D-tulostimen käyttöä ja jonkinlaisen kiinnitysmekanismin keksimistä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

10.1.2015 Cornix: Invaasio

Lentäviä lautasia matkalla kohti Maata
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Nexus 7 pehmeäkärkisellä kynällä

Tänään Yle näytti televisiossa Iron sky -elokuvan ohjaaja Timo Vuorensolan ja erikoistehoisteista vastanneen Samuli Torssosen live-kommenttiraidan kera. Totta kai päivän piirroksenkin oli liityttävä jollain tavalla elokuvaan…

Tekniikkana käytin jälleen Sketchbook-ohjelman kokeiluversiota, koska sillä työn sai helpoiten digitaaliseen muotoon.

Aika oli aika tiukilla, ja tallensin kuvan tasan puolenyön aikaan. Tarkempia yksityiskohtia olisin toivonut lopputuotokseen noihin aluksiin, mutta puolen tunnin piirtelyllä ei kauhean tarkkaa ehdi tekemään.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

9.1.2015 Cornix: Joki

Maalaus, jossa taustalla metsää ja edustalla joki. Pieni kivi jakaa veden virtausta.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Sketchbook, Nexus 7 ilman kynää

Tein Autodesk Sketchbookilla jälleen luontomaalauksen.

Pidän digitaalisessa maalaamisessa siitä, että siveltimen jälkeä saa läpinäkyväksi, ja se näkyy tässä teoksessa melko paljon. Toisaalta kovalla siveltimellä saa myös mukavia värikontrasteja ja elävyyttä. Sitäkin pitää vielä tulevaisuudessa harjoitella ja kokeilla lisää. Esimerkiksi tähän teokseen olisi varmaankin saanut rantaviivaan paremman rajan, jos olisi käyttänyt erilaista tekniikkaa siveltimellä.

Jossain vaiheessa Sketchbookilla voisi piirtää jonkinlaisen abstraktin työn, jossa kokeilisi siveltimien hallintaa.

Tässä Joki-maalauksessa käytin muuten ainoastaan yhtä tasoa! Pyrin simuloimaan sillä perinteistä taulun maalaamista, jossa pohja ja taustat on pakko tehdä ensin ennen yksityiskohtia. Ihan mukavaa vaihtelua digitaaliseen piirtämiseen. Niin ja eipä tuossa ohjelman kokeiluversiossakaan olisi ollut kuin kolme tasoa käytettävissä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter