16.2.2015 Zeggo: Kuvioita

Tänään oli monenlaisia hankaluuksia ohjelmien kanssa.

Ensin Blender-työpajassa tuntui mahdottomalta oppia käyttämään sekavaa 3D-ohjelmaa, kun asiat eivät toimineet niin kuin piti ja sitten seuraavatkin ohjeet menivät ohi painiessa ensimmäisen ongelman kanssa.

Pari 3d-kuutiota, silmä, spiraalikuvio ja teksti "Haista vittu" ja sydän
Tekijä: Zeggo
Tekniikat: Inkscape, Wacom Volito

Sitten kokeilin pitkästä aikaa Inkscape-ohjelmaa, jolla voi tehdä vektoritöitä. Purin siihen ärsytykseni tällä abstraktilla työllä kun kokeilin eri työkaluja (jotka eivät toimineet niin kuin piti).

Lopulta huomasin, että en pääse käsiksi tänään SAIlla piirtämääni kuvaan, koska kokeiluversiosta päättyi aika, enkä ehtinyt exportata kuvaa .sai-tiedostosta muuhun muotoon. Toivottavasti saan sen jotenkin näkymään, koska aioin työstää siitä pelihahmoa.

Pahoittelut siis hieman ankeasta kuvasta tälle päivälle, mutta toisaalta taiteella voi myös purkaa ikävämpiä tunteita, eikä kuva ole kohdistettu kenellekään.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

Tietoa kirjoittajasta

Zeggo

24-vuotias kieltenopiskelija.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *