18.3.2015 Cornix: Kukkaketo

Vihreä-keltainen kukkaketo, sinivalkoinen tausta ja eri värisiä perhosia liitelemässä
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Pelkät ”Special Effect Brushes” -valikon siveltimet Photoshop Elements 6:ssa, Wacom Cintiq 21UX

Hups, eilen unohtuikin piirtää. No, tässä tällainen vähän taiteellisempi väriteos tälle päivälle.

Kuten kuvatekstissäkin mainitaan, käytin tämän työn tekemiseen ainoastaan erikoistehosteisia siveltimiä. Käytännössä niissä kaikissa oli jonkinlainen tekstuuri joka toistui automaattisesti joko hieman eri värisävyissä valittuun väriin nähden tai kursorin sijaintiin verrattuna eri kohdassa ja eri suuntiin käänneltyinä.

Kokeilin aluksi saada aikaiseksi perhosvanaa, jossa perhosia lentäisi kaukaisesta kukasta aivan kuvan etualan ohitse, mutta niin suurta dynamiikkaa ei yksittäiseen sivellinvetoon saanut paineentunnistuksella, ja kahdella eri kokoisella sivellinjäljellä jälkimmäisen vedon tekeminen jatkuvan näköiseksi oli haastavaa. Myöskään perhosten kasautumista ei saanut säädettyä harvemmaksi tai tiheämmäksi.

Teoksesta tuli lopulta parempi, kun jätin perhosia esille vain muutamia.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

16.3.2015 Cornix: Matkapuhelinevoluutio

Alleviivattu otsikkoteksti Matkapuhelinevoluutio sekä neljä puhelinta: vanha antennillinen kännykkä, vaakasuuntainen liukunäppäimistöllinen malli, kosketusnäyttömalli ja isompi kosketusnäyttömalli. Alla teksti "Mihin katosivat hyvät fyysiset näppäimistöt?" ja suruhymiö.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Flash CS4, Wacom Cintiq 21UX

Katselin tänään erilaisia puhelimia netistä. Harmittaa, ettei hyviä näppäimistöllisiä laitteita ole oikein tarjolla.

Tuon vasemmanpuoleisimman puhelimen kaltaisia yksinkertaisia lineart-kuvia voisi kenties joskus julkaista jossain avoimia clipart-kuvia keräävällä sivustolla. Sellaisista saattaisi olla muillekin hyötyä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

15.3.2015 Cornix: Keskiaika

ääriviivapiirrokset seuraavista: kilpi, miekka, linna, rahapino, soturin kypärä harjalla, aarrearkku, hevonen
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Photoshop Elements 6, Wacom Cintiq 21UX

Piirsin keskiaikaisuuteen liittyviä asioita. Aihe tuli mieleen päivän lautapelailuista parin kaverin kanssa, koska pelasimme mm. Citadels-peliä.

Olisi varmaan voinut ottaa mallia ainakin hevoseen, mutta jäi tällä kertaa etsimättä referenssit. Suhteellisen hyvin pärjäsin kyllä ilman.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter

12.3.2015 Cornix: Pallo portaissa

Kirkkaanpunainen pallo harmaissa rappusissa.
Tekijä: Cornix
Tekniikat: Flash CS4, Wacom Cintiq 21UX

Halusin piirtää jotain yksinkertaista, joten päädyin tällaiseen punaiseen palloon. Geometrisista kuvioista yleisesti ottaen tuli mieleen perspektiivi ja siitä rappuset, joten pallon sijainniksi tuli portaikko.

Yritin muutaman kerran värittää varjostuksia tähän, mutta en oikein saanut toteutettua uskottavan näköistä yhtenäistä valonlähdettä koko kuvalle. Portaikko ei oikein ollut tarpeeksi tasasavälisen näköinen. Lisäksi olisin halunnut käyttää täysin mustaa väriä ehkä vähän turhankin bittikarttakuvamaisesti, koska todennäköisesti vain pieni värisävyn ero olisi saanut aikaan paljon nätimmät ja vektorigrafiikkamaisemmat varjot. Noh, lopulta poistin kaikki varjostukset ja julkaisin tällaisena.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on Twitter